Kauko Lumiaho

Ennätysjuoksut ja seuratyöt ovat vaihtuneet jälkikasvun yleisurheilukouluun 

Koivuluodon kuumalla urheilukentällä yleisurheilukoulu on alkamassa ja lapsia kerääntyy vesiesteen luo. Raahen Vesan entinen maileri ja seuran puheenjohtaja Kauko Lumiaho tuo myös lapsenlapset Annin, Antin ja Aleksin alkaviin harjoituksiin. 
- Muistakaahan sitten juoda tarpeeksi, Kauko-pappa ohjeistaa jälkikasvua. 
- Oman urheilu-uran aikana harjoituksissa juotiin kyllä aivan liian vähän, samoin venyttely ja lihashuolto jäi liian vähälle - näistä asioista ymmärretään nykyään enemmän. Näiden lisäksi olisi pitänyt levätä enemmän, mutta itsekin noudatin vain liian tiukasti harjoitusohjelmaa. Olemme joskus katsoneet Vasalan Pekan kanssa harjoituspäiväkirjaani ja hänkin lateli, että lepopäivä olisi pitänyt pitää tuossa, tuossa ja tuossa… 
- Minulta katosi nopeus ja herkkyys kovien harjoittelumäärien myötä. Sitä ei silloin ymmärretty. Ominaisuuksiltani olisin ehkä ollut parhaimmillani 400 metrillä. Ratakierroksen ennätykseni, 49 sekuntia, juoksin koleassa säässä ja siitä sairastuinkin. Mutta kyllä jotain tehtiin oikeinkin, koska ei niihin aikoihin pääse nykyäänkään moni kaveri. 


Kärjen kantapäillä 

Lumiahon ennätykset 800 m aikaan 1.48 ja 1500m aikaan 3.39,2 ovat vuosilta 1971 ja 1972. Ne olisivat tänä päivänä kotimaisia huippuaikoja, mutta 1970-luvulla niillä pääsi terävimmän kärjen kantapäille. 
- Minulla oli sen verran kovat ennätykset, että Turun Urheiluliitto ja Viipurin urheilijat kosiskelivat riveihinsä. Seurat olisivat hommanneet ihan kelvolliset työpaikat ja kaikki. Kolmesti sieltä soitettiin, että etkö jo tule. Olin kuitenkin jo silloin mieleltäni sen verran Pohjois-Suomalainen, että en lähtenyt. 
Mitään paksuja ruskeita kirjekuoria ei juoksu-uralta tullut. 
- Kun Vasalan Pekka sai startista 5000 markkaa, niin minä sain 500 markkaa, semmoset olivat suhdeluvut. Virénin Lassen palkkio oli parhaimmillaan sidottu Helsingin olympiastadionin lipputuloihin ja kyllähän Lassea tultiin katsomaan Münchenin olympialaisten jälkeen. Toki Adidaksen varusteita minulla oli käytössä ja silloinen työnantajani Rautaruukki jousti työajoissa jonkin verran, eli tukeakin tuli. 

Muutama vuosi sitten Kauko Lumiaho sai kutsun saunailtaan, jossa juostiin monet suomalaisen kestävyysjuoksun menestyshetket uudestaan. 
- Olimme Kurussa koolla ja paikalla oli sellaisia juoksijoita kuin Jouko Kuha, Tapio Kantanen, Lätsä-Pekka Päivärinta, Lasset Virén ja Orimus ja monia muita, se oli hieno tapaaminen. Kävimme Tampereella katsomassa Suomi-Ruotsi-maaottelua ja sovimme uusintatapaamisen viiden vuoden päähän. Kyllä vanhoihin juoksukavereihin lähellä ja kaukana tulee pidettyä yhteyttä vieläkin. 


Kiireiset seuravuodet 

Aktiivisen kilpauran jälkeen koitti seuratoiminnan kiireiset vuodet. Lumiaho toimi Raahen Vesan puheenjohtajana vuosikymmenen. Mieleen nousee monia muistoja laidasta laitaan. 
- Bingossa oli menestyksen vuodet, mutta kun kilpailu koveni ja se ei enää kannattanut, homma olisi pitänyt lopettaa paljon aikaisemmin ja sijoittaa rahat järkevästi. Konsultin neuvomana jatkoimme, vaikka tappiota tuli. Siitä aiheutui seuralle velkaa ja jouduimme keräämään rahaa tekemällä talkoita, esimerkiksi purkutöitä ja maalausurakoita. Lopulta tilanne helpotti, mutta se oli kova työ, Lumiaho puistelee päätään. 

Vuoden 1977 helteiset Vesan kisat ovat jääneet Lumiahon mieleen unohtumattomasti. Keniaa edustava Samson Kimambwa oli silloinen 10000 metrin tuore ME-juoksija ja hänet saatiin houkuteltua Raaheen kisaamaan. 
- Kohti Helsinkiä lähdettiin pienkoneella Saarion Martin lentämänä. Ukkonen esti laskeutumisen ja jouduimme laskeutumaan Lahteen. Kimamba oli Helsingissä ja hänet neuvottiin ottamaan lento Vaasaan. Lähdimme siis Vaasaan ja matkalla polttoaine oli lopussa Ilmajoella. Pääsimme juuri ja juuri perille. Vaasasta oli taas kova vastatuuli takaisin Raaheen päin ja matka kesti kolme tuntia. Päivä oli helteinen ja yleisöä Koivuluodossa 3500 henkeä. Koko kaupungista oli limpparit loppu ja niiden kisojen kanttiinimyynneillä seura pärjäsi pitkän aikaa. Lopulta pääsimme Raaheen ja Kimambwa pääsi juoksemaan 5000 metriä, loppu hyvin kaikki hyvin, Lumiaho huokaisee. 

Seuratehtävien lisäksi aikaa vei myös paikallispolitiikka. Eläkeläisellä ei ole entistä kalenteria ikävä. 
- Oli niitä ennen paljon menoja ja se kaikki aika oli tietysti kotoa pois. Nykyään olen jättänyt luottamustehtävät yksi kerrallaan ja lastenlasten viemisessä Koivuluotoon on sopivasti ohjelmaa. 

- Se on hyvä, että lapsenlapset saavat päästellä täällä enimpiä vauhteja - ei ole sitten niin paljon virtaa kotona. Pätevien ohjaajien työtä on ilo seurata, tuumii Kauko Lumiaho Raahen Vesan yleisurheilukoulusta.

Katso lisää kuvia: