Home Edustusurheilu Uutiset Pm-kisoista toisena päivänä hyviä tuloksia
Pm-kisoista toisena päivänä hyviä tuloksia Tulosta
Kirjoittanut Pauli Vaihoja   

Kempeleessä järjestetyissä 17-19-v pm-kisoissa  toisena päivänä 15.7.10  ei Vesalle "tipahtanut" voittoja.  Mutta ei  hätää, sillä muita mitaleita, hyviä sijoituksia ja ennenkaikkea lupaavia tuloksia tuli runsaasti.

 

Ulkopuolella kilpailun Vesan 21-v Johanna Laitinen ponnisti korkeudessa 165 sentin korkeudessa olleen  riman yli. Hieno avaus Johannalta.

 

Toivottavasti Vesan kisoissa  lauantaina on hyvät olosuhteet vaikkapa oman ennätyksensä(169) kaunistamiseen.

 

Juhon ennätys  parani muuten ketaheitolla reilusti yli sekunnin

 

Kuvassamme tyylinäyte Johannan hypystä, jolla 165 senttiä ylittyy varmasti.

 

 

 
 


 

 

 

 

Vesan Juho Miilukangas on tytyväisenä pakannut kamppeensa kotimatkaa varten. Hyvillään pitääkin olla, kun toisena päivänä tuli hopeaa M17 300 metrillä.

 

Tunnollinen harjoittelu on tuottanut tulosta ja hän on hyvänä esimerkkinä siitä, että myös poikaurheilijat "pärjäävät".

 

Juhon 300 metrin ennätys parani kertaheitolla reilusti, n.  puolitoista sekunttia, se on paljon.

 

 

 

 

 

 

 

17-19-v piirinmestaruuskilpailut Kempeleessä 15.7.2010 (2. päivän tuloksia) 

 

M17 300 m

1. Veli-Matti Takkinen KuusEV 38,04

2. Juho Miilukangas RaahVe 38,91

3. Jere Posti OulPy 39,04

4. Sakari Niskala KestKV 39,17

5. Jere Hölttä OulPy 39,68

6. Ville Sarkkinen RaahVe 40,69

 

M17 3000 m

1. Joonas Pääkkölä KuivAu 10.55,06

2. Jaakko Pääkkölä KuivAu 12.26,35

 

M17 110 m aj Tuuli: +1,4

1. Veli-Matti Takkinen KuusEV 16,56

Kilpailun ulkopuolella

Jussi Kanervo AlatPi 14,12

 

M17 Korkeus

1. Vili Tasala KuivAu 185

2. Teemu Härmä KestKV 170

3. Jere Posti OulPy 160

4. Simo Härmä KestKV 155

5. Jere Hölttä OulPy 145

 

M17 Kolmiloikka

Kilpailun ulkopuolella

Aapo Soudunsaari PosPy 12,02 -1,7

 

M17 Moukari 5.3 kg

1. Matti Sivonen KuivAu 50,78

 

M19 800 m

1. Janne Moilanen PudasjU 2.05,56

2. Juhani Svanberg OulPy 2.10,35

3. Mikko Halkola KuivAu 2.11,85

 

M19 1500 m

1. Juhani Svanberg OulPy 4.23,13

 

M19 400 m aj

1. Mikko Takkinen KuusEV 1.01,38

 

M19 Korkeus

1. Joonas Jokivartio OulPy 200

2. Pekka Roine OulPy 165

 

N17 300 m

1. Katariina Liipo OulPy 41,79

2. Eveliina Bogdanoff RaahVe 43,20

3. Mira Taulavuori OulPy 43,95

4. Olivia Jokinen KuivAu 44,19

5. Tiina Paakkari OulPy 45,21

6. Emilia Laatikainen OulPy 45,23

7. Emma Fingeroos RaahVe 45,73

8. Paula Mikkonen RaahVe 45,99

9. Sara-Maria Juntunen OulPy 46,08

10. Katja Korpela RaahVe 46,23

11. Veronika Mikheeva RaahVe 46,39

12. Viivi Koskinen OulPy 46,88

13. Veera Karjalainen OulPy 47,73

14. Johanna Laamanen OulPy 48,21

Erä 1

1. Olivia Jokinen KuivAu 44,19

2. Emilia Laatikainen OulPy 45,23

3. Emma Fingeroos RaahVe 45,73

4. Veronika Mikheeva RaahVe 46,39

Erä 2

1. Katariina Liipo OulPy 41,79

2. Eveliina Bogdanoff RaahVe 43,20

3. Mira Taulavuori OulPy 43,95

4. Tiina Paakkari OulPy 45,21

5. Paula Mikkonen RaahVe 45,99

6. Veera Karjalainen OulPy 47,73

Erä 3

1. Sara-Maria Juntunen OulPy 46,08

2. Katja Korpela RaahVe 46,23

3. Viivi Koskinen OulPy 46,88

4. Johanna Laamanen OulPy 48,21

 

N17 3000 m

1. Oona Heikkinen KuivAu 11.31,00

 

N17 100 m aj Tuuli: +1,3

1. Elisa Männistö OulPy 15,74

2. Sara-Maria Juntunen OulPy 16,80

 

N17 Korkeus

1. Vilma Silvamaa OulPy 155

2. Salla Suomela LimNM 155

3. Emilia Laatikainen OulPy 155

4. Henriikka Könönen OulPy 140

 

N17 Kolmiloikka

1. Vilma Silvamaa OulPy 10,17 +0,5

2. Sini Oikarinen OulPy 9,73 +2,0

3. Annukka Kosamo KuivAu 9,57 -1,0

4. Paula Mikkonen RaahVe 9,56 +0,8

5. Rosa Karppinen OulPy 9,47 -1,0

6. Fanny Lahdenkauppi OulPy 9,32 +1,1

7. Nina Akbaba KestKV 902 +1,1

 

N17 Moukari

1. Milja Jylhänniska OulPy 44,24

2. Henna Jylhänniska OulPy 42,44

3. Heidi Ylilehto PudasjU 39,71

4. Sari Kujansuu PudasjU 27,73

5. Krista Suihkonen KestKV 18,20

6. Nina Akbaba KestKV 15,93

 

N19 Korkeus

1. Sofia Pohjanen MerijKe 150

Kilpailun ulkopuolella 22-v

Johanna Laitinen RaahVe 165

 

 

Pekka Bogdanoff´in ottamia erinomaisia tilannekuvia löytyy samasta paikasta kuin ennen, mutta nyt toisen päivän,  15.7.2010 albumista.

 

Powered by Joomla!. Valid XHTML and CSS.